Kirjoitan paljon siitä, miten kannattaa ja pitää mennä pois mukavuusalueelta.
Kuvittele hetki, kun astut ulos mukavuusalueeltasi, koet jotain uutta ja vähän jännittävää – ehkä jopa pelottavaa. Elät siinä hetkessä täysin. Uskallat. Rajojen hakeminen, seikkailu, uusi kokemus. Tiedän, että puhun tästä paljon – siitä, miten tärkeää on kokeilla jotain erilaista ja rikkoa rutiineja, se pitää elämän virkeänä ja mielen hereillä. Muista säkin, että jos tällaista jatkuu liian kauan ilman taukoja, sen seuraukset ei ole miellyttävät. Saat aikaan itsellesi, kehoosi ja aivoihisi kriisin, josta voi ajan kanssa syntyä loppuun palaminen.
Mutta rehellisesti sanottuna, suurimmalle osalle meistä arki on välillä kuin yksi pitkä kilparata-ajo. Kellon kanssa juoksemista. Päivät kuluvat aamusta iltaan ”pakollisia” hoidellen. Sinkoilet sinne ja sitten tänne. Ehkä sinäkin tunnet sen tutun rytmin, kun päivät etenevät melkein automaattiohjauksella. Joskus sitä havahtuu vasta kotipihalla miettimään, miten ihmeessä tänne päädyinkään. Ajoit kuitenkin autolla kaupungin läpi. No tosiaan, rutiineilla on se oma tarpeellinen paikkansa. Ei kukaan jaksaisi joka päivä opiskella aivan kaikkea uusiksi.
Itse työskentelen usein siellä epämukavuusalueen rajalla, mikä on saanut minut pohtimaan, miten tärkeä mukavuusalue oikeastaan onkaan. Se hetki, kun vihdoin rauhoitun, ja mitä siihen kuuluu. Arjen hektisyyden keskellä on ihanaa ajatella niitä rauhallisia iltahetkiä, kun kaikki kiire on takana ja saan vetäytyä omaan mukavuus- ja ajatuskuplaani. Siihen kuuluu keittiön siivoaminen, sanon kupsuttamiseksi, pieni ulkoiluhetki, kynttilöiden sytyttäminen ja ajan antaminen omille ajatuksille, ja sitten vetäytyä tietoisesti kaikesta kirjan tai sarjan äärellä.
Jo sen kuvittelu iltapäivällä antaa voimia jaksaa loppupäivä. Niin ihanaa.
Minun mukavuusalueenijuttuni on pieniä hetkiä, joissa ympäröin itseni pehmeillä vaatteilla ilman saumoja tai kiristystä. Hetki, jolloin kotiovella lentävät ensimmäisenä pois rintsikat ja korvakorut. Meikit pois, kasvoille jotain ihanaa hyväntuoksuista voidetta, ja kiedon ympärilleni fleecehuovan, kotihousut, mukavikkopaidan ja pehmeät sukat. Silloin mieli rauhoittuu ja maailma tuntuu yksinkertaisesti kauniilta, rauhalliselta ja miellyttävältä.
Olen ollut ääripäiden ihminen ja tätä kultaista keskitietä tässä edelleen haetaan. Onnistuneesti sen mukana jo osaan kulkea, mutta opettelun päässä tämäkin on ollut.
Miten sinä löydät oman mukavuusalueesi? Mitä siihen kuuluu?